01.07.2009, Verkko Asema

Iltapäivän vieraat -talk show Roviantissa
Keskiviikko-, torstai- ja lauantaipäivisin Roviantissa on ohjelmanumerona Iltapäivän vieraat -talk show. Ohjelma paneutuu kesäisen leppoisassa meiningissä ruokaan ja ajankohtaisiin aiheisiin. Odotettavissa on letkeää, hauskaa, asiallista, sisällöllistä ja yllätyksellistä keskustelua, jota tähdittävät ajankohtaiset ja mielenkiintoiset vieraat.

Keskiviikkona ruokatoimittaja Peerit Tähtinen ja historioitsija Markus H Korhonen ovat keskustelemassa oululaisesta ruokakulttuurista kautta aikojen. Saattaapa siinä keskustelussa aueta kuulijoille myös Roviantin merkitys. Toisena parina tapahtumien ja matkailun ammattilaiset, yrittäjät Juha Tanskanen ja Mikko Keisu, pohdiskelevat tapahtumien ja matkailun merkitystä paikkakunnalle.

Torstai on täynnä kulttuuria. Yrittäjä Jorma Yypänaho Teatteri Riosta tuntee hyvin oululaisen kulttuurin tilan. Hän on pannut tähän soppaan myös oman merkittävän panoksen luomalla oululaisille uuden teatterielämyksen. Hänen keskustelukumppaninaan on kaupungin Kulttuuriasiankeskuksen kehityspäällikkö Samu Forsblom. Toisena parina ovat kansainvälisilläkin kentillä toimineet jalkapalloammattilaiset ja liikuntakulttuurin tuntevat AC Oulun Juha Malinen ja Mika Nurmela.

Lauantaina hypätään kansainvälisiin isompiin ja pienempiin pöytiin, joita ovat kolunneet europarlamentaarikkomme Liisa Jaakonsaari ja apulaiskaupunginjohtaja Sinikka Salo. Keskustelussa selvinnee, minkälaisia herkkuja maistellaan pöydissä, joissa tehdään päätöksiä ja mikä rooli ruualla on heidän arjessaan. Lopuksi juontajat jututtavat Roviantin järjestäjiä edustavia Henna Ukonmaanahoa ja Ilpo Sulkalaa. He valottavat, mitä ajatuksia Rovianttia takana on ollut ja miten Roviantista tuli Roviantti.

Iltapäivän vieraat -talk show on keskiviikkona 8.7. ja torstaina 9.7. klo 14.00 ja 16.00 sekä lauantaina 11.7. klo 14.30 ja klo 16.00.

Lisätietoa ohjelmasta Roviantin omilta sivuilta: www.roviantti.info  




 

Rotuaari.info Facebookissa